5.12.2024

Asiakkaidemme kokemuksia

Tässä muutamia palautteita asiakkailtamme. Tutustu, innostu ja lähde asiantuntijan matkaan!

Kanssamme olet aina asiantuntijan matkassa

Haluamme tarjota Sinulle aina parasta. Jokaisen matkan on tuottanut suomalaisena työnä yksi meistä, ja me lomalinjalaiset vastaamme myös matkasi onnistumisesta alusta loppuun. Asiantuntijan matkaan on aina helppo lähteä ja meillä onkin runsaasti kanta-asiakkaita.

  • Oppaamme Liisa oli erinomaisen ystävällinen ja pätevä työssään. Saimme häneltä myös paljon tietoa elämästä Sveitsissä. Huonoa oli se, ettei hotellissa ollut ilmastointia, vaan lämpötila huoneessa pysyi melkein 30 asteessa yölläkin, vaikka ovi oli auki yläosastaan. Hotellin sijainti rautatieaseman vieressä oli hyvä ja kylässä oli hyvät palvelut.

    Lea P. – Alppivaellus Sveitsin sydänmailla
  • Matka oli monessa mielessä todella hieno, lyhyeen aikaan saatu paljon mahtumaan ja hotelli oli erinomainen. Eliisa Niinimäki on aivan loistava ja asiantunteva sekä avulias ja ystävällinen opas. Aarno Cronvallin esitykset olivat asiantuntevia ja mielenkiintoisia.

  • Hanna (Tukiainen) on todella asiantunteva, palvelualtis ja auttavainen joka otti huomioon koko matkaseurueen. Häneltä löytyi myös valtavasti tietoa mm. historiasta. Matkamme oli todella onnistunut ja haluan vielä kerran kiittää Hannaa matkasta.

    Heli J. – Vehreä Yorkshire – Sydämen asialla
  • Opas oli erittäin hyvä, samoin kuljettaja. Oikein hyvä reissu. Sääkin suosi meitä.

  • Olimme viime viikolla vaeltamassa Santiago de Compostela pätkällä. Haluamme mieheni kanssa kiittää hyvistä järjestelyistä, huippu matkaoppaasta Pekka Kataisesta. Hän on lämmin ihminen, piti kaikista huolta ja fiilistä yllä. Huumoria ja naurua riitti! Kiitos!

  • Kaikki järjestelyt pelasivat saumattomasti niin lentomatkoilla kuin kohteessakin. Markku Juustovaara on inspiroiva, asiantunteva ja energinen opas. Aina siellä missä piti, vastasi kaikkiin kysymyksiin ja auttoi aina välittömästi. Mainio tapaus. Reitti oli kaunis ja vastasi odotuksia, kaikki majoituspaikat olivat siistejä.

  • Risteily, jota ei voi sanoin kuvata. Se pitää kokea. Kodikas laiva, henkilökunnalla uskomattoman hyvä työilmapiiri. Kaikki huomioivat toisiaan ja laivan asiakkaita.Ruusuja oppaallemme Liisa Hämäläiselle. Laivalla ei ollut kelloja näkyvissä, se auttoi unohtamaan kiireen. Aktiviteetteja oli Hurtigruten-laivayhtiön puolesta jokaiselle jotakin. Keskiyön kirkkokonsertti oli mukava lisäyllätys.

  • Oppaamme Marja Rantanen oli täyskymppi: ystävällinen ja aina valmis auttamaan. Hän käänsi päiväohjelmat suomalaiselle porukalle ja piti infoja. Hän oli nähnyt vaivaa suomentaessaan koko reitin paikkakuntien kuvaukset.

  • Kaikki järjestelyt (bussi- ja lentomatkat, itse risteily sekä retket) toimivat loistavasti. Erityiskiitos kattavasta ennakkoinformaatiosta pari viikkoa ennen matkaa. Ohjeistus pukeutumistyylistä oli todella hyödyllinen. Ryhmän koko oli yhdelle oppaalle sopiva ja opas tunsi matkakohteen hyvin.

  • Asiantuntijaopas Pasi Hakala oli kerrassaan loistava. Mikä tietämys luonnosta, historiasta, kulttuurista! Persoonana valloittava. Päiväretket oli hyvin suunniteltu, tekemistä ja näkemistä ja omaa aikaa oli sopivasti. Ainoastaan Sintran-retki oli liian tiukalla aikataululla toteutettu. Kaiken kaikkiaan matka oli erittäin onnistunut pikkuseikoista huolimatta – oikein mukava uusi tuttavuus tämä Lomalinja!