Asiakkaidemme kokemuksia
Tässä muutamia palautteita asiakkailtamme. Tutustu, innostu ja lähde asiantuntijan matkaan!
Kanssamme olet aina asiantuntijan matkassa
Haluamme tarjota Sinulle aina parasta. Jokaisen matkan on tuottanut suomalaisena työnä yksi meistä, ja me lomalinjalaiset vastaamme myös matkasi onnistumisesta alusta loppuun. Asiantuntijan matkaan on aina helppo lähteä ja meillä onkin runsaasti kanta-asiakkaita.
-
Ruusuja paikallisopas Lillille! Innostava, loistava opas. Lontoota saimme nähdä hyvin monipuolisesti – reitit oli hyvin suunniteltu. Kaikki järjestelyt toimivat hyvin. Meistä pidettiin hyvää huolta.
-
Oppaamme oli oikein asiantunteva, viitseliäs ja huomaavainen.
-
Kohde, opas ja asiantuntija erinomaiset!
-
Monilla matkoilla on oltu mukana, mutta tämänkertainen oppaamme Eliisa Niinimäki oli aivan omaa luokkaansa. Hänen miellyttävään olemukseensa liittyi hyvän kielitaidon lisäksi erittäin perusteellinen asiantuntemus vierailtavista kohteista oopperan ohjelmista sekä Italiasta yleensä. Musiikkiasiantuntijamme Aarno Cronvall oli myös totutun pätevä ja miellyttävä.
-
Ruusuja ruusuja kaikesta. Etenkin Eliisalle, hienolle oppaalle. Ja Aarno Cronvallille asiantuntemuksesta.
-
Oppaamme Eliisa on premium-luokan ammattilainen, ja Aarno Cronvall asiantuntijana myös erinomainen sekä tiedollisesti että esiintymistavaltaan.
-
Aarnon alustukset avasivat asiantuntevasti hyvin tulevan oopperan pintaa, muutenkin hän on mukavaa matkaseuraa. Eliisa on matkanjohtajana ja ihmisenä ihan huippu. Osaava, huolehtiva, ripeä, ennakoiva, huumorintajuinen ja aina ystävällinen. Super-ammattilainen. Kiitos hänelle! Oopperamatkan ohjelma oli hyvä. Sopivasti kaikkea. Muut matkalaiset olivat pitkälti samanhenkisiä ja oli kivoja kohtaamisia. Kiitos Lomalinja!
-
Kaikin puolin onnistunut matka. Kiitos. Hyvä hotelli, vuode, tyynyt, aamiainen, henkilökunta. Opasta voi kiittää kaikesta tiedosta ja hyvästä huolenpidosta!
-
Opas on Super-Mervi, ei parempaa voi olla!
-
Opas Mervi Kaskisen tietotaito Italiasta (historiasta, kulttuurista, jokapäiväisestä elämästä) ilmiömäinen ja hänen soljuvan jutusteleva tapansa ammentaa tätä tietoa kuulijalle huippuluokkaa.